Vanhemmille

Tampereen roolipeli- ja animetapahtuma Tracon 9 on yhdeksännen kerran Tampereella järjestettävä yleisötapahtuma roolipelien sekä japanilaisen animaation (anime) ja sarjakuvan (manga) harrastajille.

Suuri osa Traconin kävijöistä on alaikäisiä. Tälle sivulle on koottu ohjeita ja tietoja heidän vanhemmilleen ja huoltajilleen.

Ikä- ja sukupuolijakauma

Kävijöiden ikäjakauma on erittäin laaja ja pienessä määrin kävijöitä on oikeastaan joka ikäryhmästä. Suurin osa kävijöistä lukeutuu japanilaisen populaarikulttuurin nuoren polven harrastajiin, iältään yleensä 12–25 vuotta. Kävijöistä noin 75 % on tyttöjä ja 25 % poikia. Poikkeamia esiintyy eri harrastusten osa-aloissa, esimerkiksi cosplay-pukuilun harrastajista suuri osa on nuoria tyttöjä.

Suurin osa tapahtuman vapaaehtoistyöntekijöistä on 18 vuotta täyttäneitä ja kaikki vähintään 15 vuotta täyttäneitä. Tehtävät, jotka edellyttävät juridista vastuuta (järjestyksenvalvonta, lipunmyynti ym.) ovat täysi-ikäisten hoidossa. Tavoitteena on kuitenkin tarjota nuoremmillekin heidän halutessaan mahdollisuus toteuttaa esimerkiksi ohjelmanumeroita tai muuten avustaa tapahtuman tekemisessä.

Tapahtumapaikka

Tracon järjestetään Tampere-talossa Tampereen keskustan tuntumassa. Tampere-talo on Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus. Tampere-talossa yleisölle avoimet alueet on selkeästi rajattu ja paikalla on opasteita.

Tampere-talon välittömässä läheisyydessä sijaitseva Sorsapuisto toimii myös hyvällä säällä kävijöiden oleskelualueena. Osa Sorsapuistosta kuuluu tänä vuonna myös virallisesti tapahtuma-alueeseen, ja alueelta löytyykin mm. ohjelmatelttoja, ruokakojuja ja bofferointi- eli pehmomiekkailualue. Traconin järjestyksenvalvojat partioivat koko tapahtuman ajan myös Sorsapuistossa.

Sijainti ja saapuminen

Pääosa kävijöistä saapuu tapahtumaan julkisilla kulkuvälineillä. Tapahtumapaikka sijaitsee kävelymatkan sisällä rautatieasemasta ja linja-autoasemasta.

Katso Tampere-talon sijainti Google Mapsista.

Turvallisuus

Turvallisuutta Traconissa valvovat koulutetut järjestyksenvalvojat. Järjestyksenvalvojat ovat nopeasti tunnistettavissa huomioliiveistä, muut järjestäjät nimilapuista sekä t-paidoista. Kaikilta järjestelyyn osallistuvilta voi kysyä apua epäselvyystilanteissa. Keskeisellä paikalla tapahtuma-aluetta on jatkuvasti miehitetty infotiski.

Tapahtumassa on Suomen punaisen ristin ensiapupiste.

Mitä Traconissa tehdään

Tracon on luonteeltaan aktiivisten harrastajien tapahtuma, jossa suureen osaan ohjelmanumeroita voi osallistua myös yleisö. Tällaisiin lukeutuvat mm. koko tapahtuman ajan käynnissä oleva teemapeli sekä monenlaiset työpajat, joissa harrastetaan esimerkiksi askartelutyyppisiä tehtäviä, piirustusta tai harjoitellaan erilaisia tansseja ja muita performanssilajeja. Traconissa on myös monenlaisia kilpailuja ja turnauksia, kuten cosplay-pukukilpailu, bofferiturnaus ja piirustuskilpailu. Kilpailuissa voi voittaa keräilytuotteita, harrastusvälineitä tai lahjakortteja alan liikkeisiin.

Tapahtumassa on useita näytösohjelmia, kuten tanssi- ja videoesityksiä. Videoesitysten yhteydessä ilmoitetaan tarvittaessa suositusikäraja ennen ohjelman aloittamista. Muut ohjelmanumerot soveltuvat kaiken ikäisille. Muista ohjelmanumeroista löytyy mm. luentoja, paneelikeskusteluja, tiedotustilaisuuksia sekä eri harrastusyhteisöjen tapaamisia eli miittejä.

Nuorille kävijöille monesti tärkeimpiä syitä harrastustapahtumissa vierailuun ovat muiden samaan ikäryhmään kuuluvien harrastajien tapaaminen sekä cosplay-pukuilun harrastaminen. Valtaosa kävijöistä osallistuu myös vähintään yhteen ohjelmanumeroon sekä tutustuu myyntipöytien tarjontaan.

Miltein kaikki ohjelmanumerot ovat suomenkielisiä. Ohjelmanumeroiden osana näytettävät kuva- ja videomateriaalit voivat sisältää myös englannin tai japanin kieltä.

Järjestäjät

Traconin järjestää Tracon ry:n nimittämä järjestelytoimikunta eli conitea, jonka muodostavat pääjärjestäjä ja noin 40 muuta vapaaehtoista. Järjestelytoimikunnan lisäksi Traconissa on talkootyöläisiä mm. järjestyksenvalvojina, lipunmyynnissä, narikassa ja infotiskillä sekä kymmeniä luennoitsijoita ja muita ohjelmanjärjestäjiä. Kaikenkaikkiaan Traconin tekemiseen osallistuu noin 350 henkilöä. Kaikki järjestely tehdään vapaaehtoistyönä.

Tracon ry:n lisäksi monet alan harrastusyhdistykset osallistuvat Tracon ry:n tekemiseen. Tapahtuma rahoitetaan lipputuloilla sekä myyntipöytiä pitävien yritysten sponsoroinnilla.

Pääsyliput

Tracon on pääsymaksullinen tapahtuma. Lisätietoja pääsylipuista lippusivulta.

Pääsymaksu oikeuttaa osallistumaan kaikkiin ohjelmanumeroihin lukuunottamatta tiettyjä turnauksia ja työpajoja, joissa on erillinen osallistumis- tai materiaalimaksu. Tapahtumasta tietoja sisältävä ohjelmalehti on maksuton, kuten myös vaatesäilytys ja WC-tilat.

Cosplay-kilpailuihin ennakkoon hyväksytyt osallistujat saavat maksuttoman pääsylipun kilpailupäivänään (pukukisa ja esityskisa) tai koko viikonlopuksi (World Cosplay Summit -karsinta). Cosplay-pukukilpailun katsominen puolestaan edellyttää maksuttoman pääsylipun hankkimista. Näitä lippuja jaetaan tapahtumapaikalla.

Myyntipöydät

Traconissa on useita alan yritysten myyntipöytiä, joissa on myynnissä mm. lehtiä, kirjoja, elokuvia, CD-levyjä, paitoja, keräilytuotteita ja monenlaisia harrastusvälineitä.

Monet nuoremmat harrastajat tekevät usein harrastukseen liittyviä hankintoja Traconin kaltaisten tapahtumien myyntipöydiltä, sillä valikoima on monesti yksittäisiä myymälöitä laajempi. Lisäksi esimerkiksi kustantajat tarjoavat myyntiin tuotteidensa aiempia numeroita, joita ei välttämättä ole saatavilla muilla keinoin. Myytävien tuotteiden hintahaitari on pääsääntöisesti parista eurosta muutamaan kymmeneen euroon.

Myyntipöydät ovat erillisellä alueella, eikä myyntitoiminta kuulu osana yksittäisiin ohjelmanumeroihin. Poikkeuksen tekevät yhdistyspöydät, taidekuja sekä kirpputori. Toimintaansa esittelevät yhdistykset voivat yhdistyspöydillä harjoittaa pienimuotoista myyntitoimintaa. Taidekujalla kotimaiset, nuoret piirtäjät myyvät itse tekemiään teoksia ja kirpputorilla myydään kävijöiden myyntiin luovuttamaa tavaraa kuten kirjoja, figuureita ja erilaista roolipeli- tai cosplay-rekvisiittaa.

Maksuja myyjille ei, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, voi yleensä suorittaa kuin käteisellä. Lähin Otto-automaatti löytyy kauppakeskus Tullintorilta.

Ruokailu

Tapahtumapaikalla on kaksi kahviota, minkä lisäksi Sorsapuistosta löytyy erilaisia ruokakojuja. Tapahtumapaikan läheisyydessä sijaitsee ostoskeskus Tullintori, jossa on kauppoja ja ravintoloita.

Majoitus

Tapahtuma on auki lauantain ja sunnuntain välisen yön yli, mutta itse tapahtumapaikalla ei ole sallittua majoittua. Tracon järjestää lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi koulutiloissa lattiamajoitusta, jonne on rajallinen määrä paikkoja. Majoituspisteissä partioi jatkuvasti vähintään kaksi majoitusvalvojaa sekä kaksi järjestyksenvalvojaa. Lisäksi tilat on tarkoitukseensa hyväksynyt palotarkastaja ja poliisi.

Traconin majoituspaikat varataan Traconin verkkokaupasta. Majoituspaikkojen hinta on 10 €/hlö/yö.

Majoituspaikan Traconin verkkokaupasta hankkineiden on syytä huomata, että mukaan täytyy ottaa makuupussi, makuualusta ja mahdollisesti tyyny. Majoituspisteissä ei ole tapahtuman puolesta patjoja tai muita nukkumistarvikkeita. Majoituspisteissä on peseytymismahdollisuus.

Suosituksia

Suuri osa nuorista kävijöistä vierailee tapahtumassa osana tuttua kaveriporukkaa. Tällaisia voi löytyä koulusta tai vaikkapa alan paikallisesta harrastusyhdistyksestä. Ajoittain myös nuorten vanhemmat tulevat mukaan tapahtumapaikalle, tai vierailevat samalla paikkakunnalla muussa tapahtumassa sillä aikaa kun perheen nuoremmat viettävät aikaa Traconissa.

Tapahtumapaikalla tulee yleensä liikuttua paljon, jolloin on tärkeää huolehtia nestetasapainon säilymisestä. Kahvioiden tarjoamien palvelujen lisäksi vettä on saatavilla maksutta, mutta oman vesipullon tuominen mukaan on hyvä idea. Tapahtumapäivän aikana kannattaa myös ruokailla kevyesti. Tapahtumapaikalta voi poistua päivän aikana maksamatta pääsymaksua uudelleen ja pieni kävely vaikkapa tapahtumapaikan piha-alueella onkin yleensä hyvä idea.

Henkilötietojen käsittely

Ennakkolipunmyynnissä verkkokaupassa kerättyjä henkilötietoja kerätään, säilytetään ja käytetään henkilötietolain mukaisesti. Verkkokaupan avauduttua on mahdollista tutustua sen rekisteriselosteeseen. Vastaavasti vapaaehtoistyövoiman ilmoittautumisjärjestelmän tietoja käytetään vain tapahtuman työvuorojen koordinointiin ja siitäkin löytyy oma rekisteriselosteensa.

Kävijän ei tarvitse luovuttaa mitään henkilötietoja tapahtumassa vieraillessaan. Tietoja voidaan kysyä kilpailuihin osallistuvilta, jolloin tietoja käytetään tarvittaessa yhteydenottoon järjestäjien toimesta. Minkään ohjelmanumeron yhteydessä kerättyjä tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, paitsi pyydettäessä asianomaiset luvat omaaville viranomaisille. Tapahtumassa suoritetaan myös kyselyjä, joihin osallistuva voi halutessaan ilmoittaa henkilötietoja esimerkiksi arvontaa varten.

Yhteystiedot

Tracon 9:n pääjärjestäjä on Outi Sippo-Purma. Ennen tapahtumaa tavoitatte järjestäjämme sähköpostiosoitteesta yhteys ät tracon.fi.

Julkistamme lähempänä tapahtumaa puhelinnumeron, joka palvelee tapahtuman aikana. Tapahtuman aikana emme suosittele ottamaan yhteyttä sähköpostitse.