Teemapeli

Conin teemapeli on koko conin kestävä peli, johon jokainen osallistuja on tervetullut olemaan ritari. Kyseessä on erikoinen sekoitus liveroolipeliä, tehtävien ja puzzlejen ratkomista, juonittelua ja eläytymistä. Peliin voi käyttää sen verran aikaa mitä haluaa painottaen omaa sydäntä lähellä olevien asioiden tekemistä.

 

Sinisen neidon ritarikunta, eli Paladiinit, lähtevät komeista kivilinnoistaan osoittamaan uljauttaan kuninkaan nimessä. Ei heidän elämänsä silti ole vain kiiltäviä haarniskoja, miekkojen kalsketta ja ratsujen korsketta, vaan he osaavat myös hovi-etiketin ja arvostavat hienojen tanssiaisten henkeä.

 

Punaisen auringon ritarikunta, eli Samurait, ovat kaukaa idästä saapuneet tuomaan esille uskollisuutensa ja kunniansa. Keskittyneen soturin yksikin isku riittää, kun sen takana on harjoitettu tahto, ja muutama siveltimen veto löytää runon ytimen.

 

Avaruusritarit ovat laskeutuneet kiertoradalta, energia-aseet vöillään, päällään kaavut tai raskaat mekaaniset panssarit. Elämä tähtien kentillä valon nopeuden ylittävillä aluksilla voi olla heille tuttua, mutta pärjäävätkö he juonittelun ja politikoinnin areenalla?

 

Taikaritarit erottuvat missä vain kirjavine väreineen ja hyökkäyshuutoineen. Heidän voimansa kumpuaa sydämestä, heidän tahtonsa on vahva ja heidän kauneutensa legendaarista! Kysymys on, voivatko he päästä yli keskinäisen historiansa ongelmista, kaikista haasteista ja kaksintaisteluista, ja voittaa kunniaa ritarikuntana?

 

Mustat ritarit eivät pelaa reilua peliä... yleensä. Kunniantuntoa on silti osalla jäljellä, ja lankeamisen syyt ovat monet. Onnistuvatko he laskemaan muut tasolleen, tai huijaamaan voiton itselleen? Jokaisella on historiansa, ja moni voi kaivata takaisin kunniallisten ritarien joukkoon...

 

Peliin voi ilmoittautua etukäteen tästä, tai conin aikana teemapelitiskiltä (Studion sisäänkäynnin vasemmalla puolella lasikoppeja vastapäätä). Etukäteisilmoittautuminen sulkeutuu 5.9.

 

Hyvän fiiliksen säännöt teemapelissä

Pelissä käytetään muutamia yksinkertaisia sääntöjä, jotka takaavat kaikille hyvän pelikokemuksen:

 

1. Käytä järkeäsi!

2. Noudata aina järjestyssääntöjä ja tottele järjestysmiehiä!

3. Noudata pelin sisäisiä sääntöjä!

4. Tottele pelinjohtajia ja apupelinjohtajia!

5. Raportoi teemapelitiskille tai pelinjohtajille edistyksestäsi tai merkittävistä suunnitelmista!

6. Seuraa pelin ilmoitustauluja!

7. Pelatessasi pidä aina hihanauha näkyvällä paikalla vasemmassa käsivarressa!

8. Jos joudut poistumaan pelistä, poista hihanauha. Työvuoron aikana ei pelata!

9. Juttele muille hihanauhallisille! Pyri aktiivisesti edistämään peliä ja omia tavoitteitasi!

10. Jos tilanne tuntuu ahdistavalta tai vaaralliselta, huuda ?Conipeli seis!?

11. Jos kuulet huudon "Conipeli seis!", pysäytä pelaaminen, kunnes tilanne on selvitetty ja pelinjohtaja antaa luvan jatkaa.